Karkalinniemi, Lohja, Luonnonpuisto

Maaliskuu 2014

Aamulla satoi kaatamalla vettä, mutta kun lähdimme kotoa oli jo täysi auringonpaiste. Suuntasimme Karkalia kohti, (tai meidän piti käydä ensin matkalla yhdellä luotopolulla, jota emme löytäneet) niin matkalla tuli räntää tosi sakeasti, mutta kun pääsimme perille Karkalinniemelle oli sade jo loppunut. 

IMG_3628-normal.jpg

Polku oli melkoista esterataa, saimme välillä alittaa ja välillä ylittää kaatuneita puunrunkoja, joskus rungot oli pakko kiertää. Mutta eipä siinä mitään olihan se vaihtelua pelkkään kävelyyn hyvin merkeityllä pouluulla. Olisiko nuo toissa vuotisen myrskyn kaatamia puita, vai onko tässä ollut myöhemminkin suuria myrskyjä. 

IMG_3634-normal.jpg

Aurinko lämmitti jo todella paljon. Jäätä oli vielä hieman siellä täällä ja jokunen pieni lumiesiintymäkin löytyi vielä. Lohjanjärvellä oli vielä jääpeite suurimmaksi osaksi, mutta me emme olisi jäälle menneet. Käytännössä olimme siis melko keskellä Lohjanjärveä.

IMG_3650-normal.jpg

Hieno paikka, eikä muita kävelijöitä näkynyt. Saimme ihan omassa rauhassa kulkea ja kuunnella linnunlaulua varsinkin niemen aurinkoisemmalla puolella. 

IMG_3663-normal.jpg

IMG_3657-normal.jpg

Kiersimme koko pitkän lenkin jonka piti olla ennakko tietojen mukaan 6 km, mutta minun mittalaitteen mukaan matkaa tuli vain 5 km. En todellakaan osaa sanoa missä olisimme oikaisseet. Kaksi tuntia saimme aikaa kulutettua. 

IMG_3672-normal.jpg